perjantai 18. huhtikuuta 2014

Mansikkaraakakakku (NAM!)

Maanantaisen Hymyssä käynnin jälkeen alkoi tehdä itsekin mieleni tehdä pitkästä aikaa raakakakkua. En ole aiemmin tehnytkään kuin mustikka-sitruunaraakakakkua (koska se on niin hyvää, etten ole koskaan "raaskinut" tehdä muuta), mutta nyt ei pakkasesta löytynyt mustikoita, joten oli aika kokeilla jotain muuta. Onneksi tuli kehiteltyä tämä mansikkaversio, sillä tämä on oikeastaan vielä parempaa kuin mustikkainen serkkunsa! Nam!


Mansikkaraakakakku

Pohja
2 dl manteleita (liotettuna)
2 dl kivettömiä pehmeitä taateleita (liota jos ovat kuivuneet)

Täyte
3 dl cashewpähkinöitä (liotettuna)
1 sitruunan mehu
1 dl kookosöljyä
0,5 dl hunajaa
(vegaanisen version saa korvaamalla hunajan kookospalmusokerilla)
0,5 tl aitoa vaniljaa

2,5 dl mansikkaa


Liota manteleita ja pähkinöitä yön yli, tai edes muutama tunti. Kaada liotusvesi pois. Taatelitkin voi liottaa, jos ne ovat päässeet kuivumaan liiaksi.

Blendaa pohjan ainekset. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. n. 18 cm) reunan ja pohjan väliin ja taputtele pohjataikina vuoan pohjalle tasaisesti.

Blendaa täytteen ainekset (paitsi mansikat) tasaiseksi seokseksi. Kaada seoksesta n. 2/3 vuokaan tasaiseksi kerrokseksi.
Blendaa mansikat loppuseoksen sekaan ja kaada vuokaan.

Huom! Mitä tasaisemmin kerrokset saa, sitä kauniimpi kakusta tulee sitä leikatessa. Minä epäonnistuin tässä, mutta se ei onneksi makua pahentanut. ;)

Pistä kakku pakkaseen. Se on syömisvalmis parin tunnin sisään. Tai jos teet kakun etukäteen, ota se sulamaan hyvissä ajoin (tunti? Kaksi?) ennen tarjoilua.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Antoisa viikon alku


Tiistain aamupala.
Luomu lähimunia, laatusuolaa ja pippuria.
Paistettuna lettupannulla.
Vain koska se oli hauska idea.
Rakas ystäväni Maiju saapui maanantaina aamusta kylään ja lähti tänään aamulla. Oli kyllä mahtavat kaksi päivää, vaikka mukaan mahtui myös pahaa mieltä ja itkua. Ihan itsestäni kumpuavaa, eikä kenenkään muun "aiheuttamaa". Toki mikään murhe ei ole koskaan varsinaisesti kenenkään toisen syytä, sillä jokaisella on vapaus valita omat tunteensa aivan itse, eikä näin ollen myöskään ole vastuussa kenenkään muun tunteista. Omista tunteistaan vastuussa oleminen on kuitenkin välillä todella haastavaa, koska mikäänhän tässä maailmassa ei ole niin ikävää kuin vastuu. ;)

Maanantaina kävimme Katariinankadulla sijaitsevassa Hymy Raw Food Cafe:ssa. Olimme ehkä vähän tylsiä, sillä otimme identtiset annokset. Otimme tomaattipiirakat salaatilla ja Coco mojo-juomat.
Kiitos puhelimelle kun opastit meidät perille :D











Kävimme meille päin tultuamme Kaaressa ihmettelemässä jättikokoista Prismaa ja sen luomuasemaa, eli luomulaatuisia irtotuotteita. Kyllähän tämä Prisman timantti piti esitellä Maijulle, koska Heinolassa, josta minäkin siis kotoisin olen, ei tosiaankaan löydy tällaisia luomuasemia.
Se on hassua ja niiin IHANAA kun voi ja osaa olla niin KIITOLLINEN näinkin (tavallaan) pienestä asiasta!
Lisäksi kävimme Leonidaksessa valkosuklaakaakaoilla. Tästä(kin) paheesta pitäisi kyllä päästä irti.. :P
Illalla kävimme lempilähiksessämme pelaamassa biljardia.


    

Tiistai vietettiin sohvan nurkassa juttelemassa, ihmettelemässä maailmaa ja elämää, sekä katsomassa leffoja. Krapulaa ei ollut, mutta jotenkin oli vain sellainen fiilis, että ei haluttu Tehdä mitään, eikä varsinkaan lähteä mihinkään. Hassua sinänsä, mutta tiistai oli huomattavasti antoisampi päivä kuin maanantai, vaikka maanantaina puuhasimme kaikenlaista. Päivä oli todellakin antoisa ja aivan mieletön! Maiju antoi minulle energiahoitoa ja sai aikaan sellaiset puhdistusoireet, että oksat pois. Mutta kyllä se taas auttoikin ja minusta kuoritui ihan uusi Minä. Jälleen.
Sohvan valtaajat
Ps. Huomaa Maijun anime-silmät! WOW!! ♥

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Heinola - Helsinki

Olin koko syksyn hyvin vaitelias elämässäni tapahtuneista muutoksista, vaikka pintapuolisesti aihetta raapaisinkin. Sen verran muistan kertoneeni, että avioero tuli, ja muutin pois yhteisestä talostamme Heinolassa sijaitsevaan kaksioon kissojeni Mörön ja Simon (en ole Simoa tainnut esitelläkään vielä blogissa) kanssa. Senkin taisin kertoa, että rakastuin ja viimeinen kirjoitukseni ennen pitkää hiljaisuuttani koski yritystoimintani loppumista. Siinä on paljon, mutta niin paljon on jäänyt myös kertomatta. Se rakastumiseni ei ollutkaan mikään pieni hullaantuminen. :)
Heinola
Sille on aina paikka sydämessä

Vaikka eron jälkeen halusinkin olla yksin, en halunnut olla yksinäinen ja niinpä aloin pitää yhteyttä myös sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa en ollut ollut tekemisissä aikoihin. Kuin sattumalta (sanon niin siksi, ettei sattumia ole) eräs henkilö oli tulossa käymään Heinolassa juuri yhteydenottoani seuraavana viikonloppuna, muttei ollut aivan varma missä aikoisi iltaansa kaverinsa kanssa viettää. Niinpä kutsuin heidät meille.

Porukkaa oli illan mittaan enemmän ja vähemmän, mutta lopulta me jäimme tämän 'erään' kanssa kaksin. Juttelimme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä ja hämmästykseksemme(?) huomasimme, että olimme kasvaneet pitkälti samaan suuntaan. Olemme todella erilaisia, mutta pohjimmiltaan ajattelemme asioista ja elämästä hyvinkin saman suuntaisesti.
Tätä henkilöä en ole viimeiseen noin 10 vuoteen nähnyt kuin muistaakseni kolme kertaa.
Ja tämä eräs ei ole kuka tahansa eräs, vaan ex-poikaystäväni 15 vuoden takaa. :)


Jotain minussa heräsi jo tuona iltana ja aloimme pitää enemmän yhteyttä. Heräily ei ollutkaan yksipuolista ja näimme uudelleen ja lopulta aloimme seurustella ns. virallisesti. Aluksi tuntui todella oudolta aloittaa uusi suhde kun avioliittokin on edelleen voimassa, mutta en jäänyt kuuntelemaan egoni huuteluita siitä kuinka "pitäisi" tätä elämää elää, vaan seurasin täysillä sydäntäni.
Mörkö ja Simo pitää huolen etteivät jää muuttokuormasta :)
Jo muutaman kuukauden seurustelun jälkeen etäsuhteilu  ja ramppaaminen Heinola-Espoo väliä riitti ja muutimme helmikuussa yhteen. Yksi pitkäaikainen haaveenikin toteutui tässä samalla ja nyt asumme kaksiossa Helsingissä Mörkö ja Simo seuranamme. Tässä kuussa seurustelumme alkamisesta tulee kuluneeksi puoli vuotta (herranjestas kun olenkin ollut kauan kirjoittamatta aiheesta!) ja tänä päivänä Facebook yksityisviestejäkin on vaihdettu jo reilut 40 000 kappaletta. Kyllä, se on aika monta! :D

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kevätdrinksut

Lähes nolona häntä koipien välissä tulen ilmiantamaan itseni, eli hengissä ollaan!
Nyt olen alkanut saamaan elämäni jonkinlaiseen järjestykseen ja näin auringon innoittamana olen alkanut myös kaipaamaan takaisin blogin ääreen. Elvytystä luvassa siis aktiivisuuteni saralla täällä.

Rikon blogihiljaisuuteni nyt keväisen vihreillä lauantaidrinksuilla.

Kahteen lasilliseen vihreää kevätjuomaa tuli:

kourallinen cashewpähkinöitä (liotettuna tai ilman)
3 kypsää banaania
pieni nippu salaattia
kourallinen pinaattia (tuoretta)
2 rkl chiahyytelöä
1 tl spirulinaa
1 tl macaa
1 tl lucumaa

Soijajuomaa sen verran että juomasta saa juotavaa

Blendataan

Pinnalle hampun siemeniä ja goji marjoja


Kippis ja hyvää kevättä!


Ps. Palaan pian ;)

torstai 12. joulukuuta 2013

Gloomy moon verkkokauppa sulkee ovensa

No niin, nyt kun olen viimein rohjennut asiasta ilmoittaa verkkokaupassa, sekä Gloomy moonin Facebook sivuilla, niin täytyyhän asiasta nyt blogiinkin kirjoittaa.

Eli Gloomy moon lopettaa toimintansa vuoden lopussa, eli 31.12.2013.

Olen jo aiemmin vihjaillut, että elämässäni on kaikki mennyt uusiksi ja tämä on nähtävästi jatkumoa uusien tuulien sarjalle.
Päätös johtuu sekä taloudellisista, että henkilökohtaisista syistä. Taloudellisesti yrittäminen ei ole ollut tarpeeksi kannattavaa, että pystyisin sillä elättämään itseni yksin asuvana. Myös muuten täysin muuttuneen elämäntilanteeni edessä en ole nyt täysissä voimissani pyörittämäänkään yritystä, joten katson parhaaksi jättää yrittämisen toistaiseksi.
Yrityksen nimen, ilmeen, tuotteiston ja oikeastaan kaiken muunkin suhteen olen myös pitempään jo miettinyt uusia tuulia ja tässähän sekin hoituu sitten samalla iskulla. Sitten jos (kun) jatkan yrittäjänä toimimista, voin aloittaa puhtaalta pöydältä ja ottaa kaikki ne miettimäni uudet kujeet käyttöön suoraan.

Aluksi päätöksen teko oli vaikeaa ja tuntui todella raskaalta ja surulliselta. Nyt kun olen kuitenkin jo jonkin aikaa ajatusta haudutellut, olen oikeastaan aika innoissani tästä. Lähinnä siksi kun tiedän, että kun yhden oven sulkee, toinen (tai useampikin) avautuu. Mitä minulla vielä onkaan edessä. Sitä jännityksellä jään odottamaan! :)

Mutta nyt on tosiaan verkkokaupassa meneillään LOPPUUNMYYNTI ja hinnat ovat todella ulosheittohintoja. Alennukset ovat -50% - -70% Nyt on tarkoitus saada varastot tyhjenemään!
Kipin kapin ostoksille siis. Jouluaattoon on aikaa tehdä tilauksia verkkokaupassa.

Kauppaan tästä kliketi klik :)

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Mitä mukaan viikon reissuun

Olin tuossa viikon verran poissa kotoa ja ennen lähtöä tuskailin sen kanssa, että mitä vaatteita tarvitsen mukaani ja minkä verran. Lähdin liikkeelle siitä, että jokaiselle päivälle ei tarvitse olla eri asua ja ongelmaksi muodostuikin hahmottaa se mikä riittää ja mikä on liikaa. Kultainen keskitie hukassa, jälleen kerran.

Mukana minulla oli
- Housut
- Hame
- Mekko
- Toppi
- Kolme pitkähihaista
- Neulepaita
- Ohut neuletakki
- Paksu neuletakki
- 2 legginsit
- Sukkahousut
- Muutama pari alusvaatteita ja sukkia
- Villasukat
- Oloasu (toppi ja pyjamanhousut)
- Syyskengät
- Juhlavammat kengät

Näiden lisäksi oli tietysti ulkotakki, kaulahuivi ja käsineet, mutta niitä ei tarvinut pakata reppuun, joten en niitä nyt laskenut mukaan.

Mekon voi laskea hairahdukseksi, sillä ilmankin olisin pärjännyt. Tosin pyöreitä vuosia täyttävän juhliin se oli kuitenkin mielestäni ihan perusteltu.
Toinen, varsinainen hairahdus, oli juhlavammat kengät, jotka otin mukaani vain siksi, ettei syyskenkäni sopineet mekon kanssa yhteen... Kaiken lisäksi ne kengät eivät pidä vettä ja juuri sinä synttärijuhlapäivänä oli hyvin märkää. Ehkä tästä opimme jotain..

Kolme vaatekappaletta jäivät täysin käyttämättä koko reissulla ja niiden lisäksi kolme olivat sellaisia, joita ilman olisin pärjännyt kyllä hyvin. Suuria ylilyöntejä ei siis tullut, mutta en myöskään jäänyt sormi suussa minään päivänä sen kanssa, että mitä pukisin.

Onnistuin siis mielestäni kohtalaisen hyvin vaatevalinnoissani lukuunottamatta noita paria hairahdusta. Mutta nekin hairahdukset tapahtuivat loppujen lopuksi siksi, että reppuni tilavuus mahdollisti sen.

Ensi kerralla kun lähden viikon reissuun, yritän pärjätä vielä vähemmällä. Mitä minimalistisempaa matkustaminen on, sitä nautittavampaakin se on, kun ei tarvitse rontata isoa ja painavaa reppua mukanaan. :)

Minkä verran sinä otat talviaikaan vaatteita mukaan viikon reissuun (kotimaassa)?

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Myrskystä tyyneyteen ja takaisin myrskyyn

Toisinaan olisi hyvä pysähtyä. Ilman sen suurempaa syytäkään. Vain pysähtyä ja kuunnella. Jos mitään ei kuulu, ei se välttämättä ole huono merkki. Itseasiassa monesti parempikin niin.
Oma elämäni on ollut koko kuluneen vuoden yhtä tunnemyrskyä, mutta en ole lopulta pysähtynyt kertaakaan. Kunnolla, aivan pysähdyksiin asti.

Alkuvuodesta, tai jo viime vuoden puolella, aloin pohtia sitä, kuka minä oikeastaan olen ja mitä elämältäni haluan. Silloin en vain halunnut nähdä ja kehitinkin entistä vankemman suojamuurin itselleni. Piilotin itseni jopa itseltäni. Ainoa unelma, joka minulle kertoi vaivihkaa siitä minkälainen minä olen, tai millaiseksi olen tulossa, oli muutto pois Heinolasta. Oikeastaan jo viime syksynä aloin haaveilla enemmän tai vähemmän tosissani muutosta pois. Silloin se ei vain tullut kysymykseenkään, koska asia ei ollut yksin minun käsissäni. Niinpä jäin.

Eron myötä minulla oli koko maailma jälleen avoinna, mutta eroon ja omaan tulevaisuuteeni liittyen oli niin paljon pelkoa ja ahdistusta, etten siinä hetkessä halunnut lisätä ahdistustani enää poismuuttosuunnitelmilla. Tai siis muuton toteuttamisella. Ei ne suunnitelmat ole mihinkään kadonneet. Niinpä jäin, edelleen. Vuokrasin vieläpä asunnon, jossa ensimmäinen vuosi on määräaikainen, eli sen aikaa siinä on "pakko" asua. Pakko on lainausmerkeissä, koska mikäänhän tässä maailmassa ei ole pakko.
Määräaikaisuus ei minua ahdistanut, koska ajattelin minulle olevan hyväksi olla paikoillani vähintään vuosi. Aikaa ajatella ja pohtia, mitä elämältäni haluan.

Elämä vaan harvoin menee niinkuin sitä itse kuvittelee käsikirjoittavansa. Taustalla pätee sama periaate, kuin ajatuksessa "varo mitä toivot, se voi toteutua." Ihminen kuitenkin aina ajattelee jotain. Toivoo jotain. Haaveilee jostain. Samalla ihminen yleensä myös pelkää jotain.
Ja koska ihminen on ajatustensa summa, elämäkin kulkee käsi kädessä ajatusten kanssa, mutta voi näyttäytyä aivan erilaisena kuin mitä päälisin puolin on toivonut.

Minä siis toivoin, että muutan omaan asuntoon, opettelen nauttimaan yksin olosta, annan itselleni aikaa ja rauhassa pohdin kuka minä olen ja mitä elämältäni haluan.
Minä muutin, olen todennut ettei yksin oleminen olekaan niin kamalaa, olen pohtinut ja haaveillut.
Minulla oli paljon pelkoja ja ahdistuksen aiheita. Päätin kuitenkin luottaa siihen, että elämä kantaa ja että kaikki tapahtuu mikä tapahtuu ja se tapahtuu minun parhaakseni. Annoin elämän virrata vapaasti.

Sitä en olisi kyllä uskonut mitä siitä seuraa. Vieläpä ennätysvauhtia, jos nyt haluaa ajatella aikaa jotenkin todellisena asiana.
Tapasin erään ihmisen vuosien takaa.
Ihmisen, jolla on ollut elämässäni suuri merkitys.
On nähtävästi edelleen.
Ja rakastuin.
:)

torstai 28. marraskuuta 2013

Vetovoimanlaki antoi sitä mitä toivoin, ei sitä mitä halusin

Oi voi! Tapahtuu sitä näköjään kaikenlaista, aina ja edelleen. Vieläkään en ole täysin näköjään uskonut ja oppinut sitä, että kannattaa varoa mitä toivoo, koska se voi toteutua.

Mulla on ollut jonkin aikaa koko kroppa ihan sekaisin. Olen miettinyt mistä voi olla kyse ja toivoin jo pääseväni lääkäriin kaiken maailman testeihin, että saisin ihan yleisellä tasolla tietää kaiken olevan kunnossa. En siis varsinaisesti uskonut, että minussa olisi jotain pahasti pielessä, mutta toivoin saavani varmuuden asialle.
Tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei minulle tehdä mitään testejä, ellei niille ole järkiperusteista syytä. Syyksi tuskin riitää se, että minä vain haluan testejä ihan vain varmuuden vuoksi. Luovuin siis ajatuksesta, vaikka se jäikin mieltäni kaihertamaan.

Viime maanantaina söin aamupalan ja lähdin ulos. Yhtäkkiä yllättäen minua alkoi pyörryttää niin paljon, että ajattelin olevan parasta mennä alas ja painaa pää alas myös.
Olen elämäni aikana pyörtynyt reilut 20 kertaa, joten osasin arvata olotilasta, että kohta mennään. Edellisestä pyörtymisestäni on kulunut jo tosin noin 7 vuotta, joten mitään ihan joka vuotistakaan tuo kupsahtelu ei ole ollut.

Ehdin kyykkyyn ja seuraava muistikuva onkin se, että minulle puhutaan ja työnnetään paperia naamaan, jota minun oli sitten tarkoitus itse pidellä kun tajua alkoi olla päässä tarpeeksi. Onneksi en siis ollut yksin.
Ajantaju siinä kyllä oli mennyt, koska mietin montako tuntia olin siinä kadulla maannut ja yksi fiksuimmista ajatuksistani oli "toivottavasti kukaan ei nähnyt". Niin se ihmismieli, ego, on kummallinen.
Olin kyykystä kipannut suoraan turvalleni jäiselle asfaltille ja näin ollen lyönyt naamani katuun.

Hyppäsin (vähän turhan raisu sana, koska siinä tilassa ei paljoa hyppelehditty) autoon ja lähdettiin terveyskeskukseen. Pääsin toimenpidehuoneeseen pötköttelemään ja hoitaja puhdisti naamaani verestä. Nenä oli auennut ja vuotanut verta takilleni ja vähän joka paikkaan. Vasemman silmäni sekä ylä- että alapuoli oli auki ja olo sitäkin kamalampi. Pintaruhjeilla onneksi selvisin ja nenäkään ei murtunut, vaikkakin oli kaksi kertaa niin paksu kuin normaalisti.

Minulta otettiin verenpaine ja verensokerit, kaikki normaaleja. Pulssi oli normaali. Sydänfilmistäkään ei löytynyt mitään vikaa. Ei lääkärikään osannut muuta sanoa, kuin että pitää mennä uudelleen jos alan pyörtyillä enemmänkin. No, se ei minulle ollut mitään uutta, koska eipä vuosien takaisten pyörtyilyidenikään taustalla ole kummempia syitä ollut. Tämä oli kyllä ensimmäinen kerta kun olen terveyskeskukseen lähtenytkään, mutta tämä oli myös ensimmäinen kerta kun sain minkäännäköisiä taisteluvammoja pyörtymisen vuoksi.
Mutta olen naaman vammoja lukuunottamatta täysin kunnossa siis. Ja naamakin paranee ajan kanssa.

Myöhemmin vasta tajusin, että niin, nythän minä sain niitä testejä, joita olin toivonut. Tapa ei ollut tietystikään sellainen, jota olisin toivonut, mutta enpä tapaa niissä toiveissani ollut niin tarkasti määritellytkään. Hohhoi! Jospa sitä nyt alkaisi todella miettimään vähän tarkemmin näitä toivomuksiaan. Silti otan tämänkin kokemuksen kiitollisena vastaan, koska näinhän tämän asian nyt selkeästi kuului mennä. Elämä yllättää. Aina.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Köyhyys, tarvitseminen, haluaminen

Kaimani kirjoittelikin Hidasta elämää blogissaan köyhyydestä ja siitä, kuinka köyhälläkin on oikeus unelmoida.
Juttu käsitteli hänen omia kokemuksiaan, mutta mukaan oli liitetty linkki Hesarin juttuun, joka käsittelee köyhyyttä Suomessa erään perheen näkökulmasta. Lisäksi oli linkki juttuun, joka käsittelee köyhyyttä siitä näkökulmasta, mitä se tekee aivotoiminnalle.

Jutut koskettivat myös minua. Kosketti sekä henkisesti, että konkreettisesti. Tiedän mistä he puhuvat. Itse en tosin koe, että köyhyys olisi syönyt aivokapasiteettiani, ainakaan toistaiseksi, mutta siihen vaikuttanee oma positiivinen elämänasenteeni ja se, etten pidä rahaa kuin rahana. En jaksa murehtia turhia, koska murehtiminen ei lompakkoni sisältöä tai tilini saldoa kasvata. Satalappusetkin ovat vain paperia, vaikkakin monia asioita mahdollistavia papereita.

Itse en ole koskaan ollu rikas, siis mitä rahassa mitataan. En ole tosin koskaan tuntenut itseäni myöskään köyhäksi. Kuten jo sanoin, raha on minulle kohtalaisen merkityksetöntä ja mittaan elämääni aivan muilla mittareilla. Onnellisuus, terveys, ystävät, kokemukset ja rakkaus ovat mittareita, joilla minä mieluummin tarkastelen varallisuuteni astetta.
En toki väitä, että raha olisi tarpeetonta, sillä se mahdollistaa syömisen, asumisen ja vaikka mitä mukavuuksia. Tuntuu vain, että monet mittaavat omaa varallisuuttaan vain sen perusteella mitä voi ostaa ja mitä tehdä, missä käydä ja mihin matkustaa.
On minullakin haaveita siitä, mitä haluaisin tehdä ja missä käydä, mutta mikä ei ole tämän hetkistä budjettiani tarkastellen mahdollista. En kuitenkaan haaveile esimerkiksi matkustamisesta palmujen katveeseen, vaan minulle merkityksellisemmistä asioista.
Mikäli minulla olisi rahaa käytettävissäni miten haluan, saattaa olla että myös unelmieni kohteet muuttuisivat kalliimmiksi. Mutta toisaalta, en tiedä haluaisinko edes sitä. Olisinko enää minä, omine haaveineni, vai muuttuisinko itselleni vieraaksi, rahaa itsestään selvänä pitäväksi nirppanokaksi. Kenpä tietää.

Eron jälkeen minulla meni koko elämä aivan mullin mallin ja uusiksi. Heti eron jälkeen olin kauhuissani; kuinka pärjäisin, miten saan asunnon, mitä syön, millä selviän kaikista laskuistani jne. Kerran erehdyin pohtimaan tätä ääneen ja sain vastaukseksi tylyn "olis kannattanu miettiä ennen ku eroat!"
Olin ymmälläni. Miksi ihmeessä kukaan jäisi suhteeseen rahan takia. Ja niin surullisen moni taitaa tehdä. Pelätään yksin pärjäämisen pakkoa niin paljon, että jätetään oma onnellisuus ja siinä ohessa sen vastapuolenkin onnellisuus täysin toissijaiseksi asiaksi. Siinähän ollaan suhteessa rahan kanssa, ei sen toisen ihmisen. Kamalaa!

No, nyt olen yrittänyt pärjätä omillani hetken verran. Olen huomannut, että syödä ei voi niin hyvin kuin haluaisin (hittovie että on muuten avokaadotkin kalliita!). Kovin paljoa ei pitäisi naurattaa niinäkään hetkinä, kun tilillä on 8 euroa rahaa, vuokrarahat lainattu ja tulossa on rahaa sen verran, ettei vuokrarahalainaa makseta niillä edes takaisin. Silti minä pidän hymyn huulessa. Hetkittäin kaikki tuntuu niin absurdilta, etteihän siinä muutakaan voi kuin nauraa makeasti.

On minulla kuitenkin asiat kohtalaisen mallikkaasti. Laskuja ei ole rästissä, mitään ei ole ulosotossa, luottotiedot ovat kunnossa ja niin edelleen. Minulla on katto pään päällä, ruokaa ja vaatteita kaapeissa, joten mitä minä vielä tarvisin.
Kodissanikin on kaikkea mitä tarvitsen, enkä itseasiassa pois muuttaessani edes ottanut mukaani kaikkea omaisuuttani. Olen kuitenkin jo alkuvuodesta lähtien karsinut tavaraa ja tiedostanut sen mikä on tarpeellista ja mikä ei. Yllätyksekseni tavaraa on silti paljon, mutta kovin paljoa minulla ei enää tarpeetonta ole.

Ja sehän se juuri on, että ei ihmiset useinkaan tarvitse paljoa. Haluaminen on asia aivan erikseen ja useimmat, ihan hyvätuloisetkin, nurisevat juuri siitä syystä, kun eivät saa hankituksi jotain mitä haluavat. Minä taas olen tyytyväinen vähempäänkin. Ja kun vielä tiedostan kliseen "asioilla on tapana järjestyä" ja sen asenteen, että "nyt on näin, jonain toisena hetkenä jotenkin toisin", voin hymyillä ja olla onnellinen tilini saldosta riippumatta.

Mikäli minäkin vain haluaisin, haluaisin, haluaisin ja masentuisin kun en saa haluamaani, tuhoaisin varmasti oman onnellisuuteni ja katkeroituisin. Ja haluaisin aina vain enemmän. Ja masentuisin enemmän.

Opetelkaa ihmiset rakkaat olemaan ensin onnellisia siitä mitä teillä jo on. Ja arvostamaan sitten sitä kaikkea uutta mitä saatte. Rahaa ei pidä palvoa, mutta sen mahdollistamista asioista saa ja pitääkin olla kiitollinen, ei pitää niitä itsestäänselvyytenä.

Ihanaa viikonloppua ihmiset! ♥

torstai 24. lokakuuta 2013

"Huuhaa" vs. "tiede"

Huuuuh! Nyt on elämässä ollut sellaisia mullistuksia, etten niitä itsekään käsitä, saatika että saisin niitä avattua niin, että voisin aiheesta kirjoittaa. ISOJA juttuja on kuitenkin tapahtunut ja ILOLLA otan ne vastaan. Ei pienen ihmisen ymmärryskyky vaan riitä kaikkeen. Eikä pidäkään. Asioita ei pidä alkaa järkeistää liikaa.

Olen siis ollut kirjoitustauolla, koska pää on lyönyt jo pitkään tyhjää. Tai ei se tyhjää lyö, se on täynnä puuroa. Ja hattaraa. Ja on siellä vähän tyhjääkin.
Sen tyhjän tilan täytti kirjoitus, johon törmäsin Facebookissa ja siitä sain kipinän kirjoittaa omia ajatuksiani muutamista aiheista, joita kirjoituksessa käsiteltiin.

Haluan jo heti alkuun korostaa, etten ole lääkäri, en tiedemies (enkä -nainen), enkä millään tavalla pätevä sanomaan juuta enkä jaata. Minulla ei ole hienolta kuulostavaa tutkintoa ja itselleni on lapsesta asti opetettu asioita samoin kuin useimmille muillekin.
Kerron vain oman mielipiteeni ja näkemykseni asioista oman kokemukseni pohjalta.
Asioista, joista minulla ei ole omaa kokemusta, voin sanoa tietenkin mielipiteeni, mutta en väitä että olisin oikeassa. Ajatukseni ovat ajatuksiani, sinulla saa olla omasi. Ainoa siis mitä haluan saada varsinaisesti aikaan on se, että ihmiset ajattelisivat asioita itse. Kyseenalaistaisivat tutkimuksia ja "tutkimuksia". Kyseenalaistaisivat jo lapsuudessa opittuja käytös- ja ajattelumalleja. Vainoharhaiseksi ei pidä alkaa, mutta en kannusta myöskään sokeaan luottamiseen.
Samoja asioitahan kirjoittajakin korostaa jutun lopussa, vaikka meillä onkin täysin erilainen lähtökohta alkaa pohtimaan näitä asioita ja hyvä niin. Muutenhan tätä minun kirjoitusta ei olisi voinut syntyä. :)

Tämä pohdintani ei ole myöskään minkäänlainen hyökkäys tai väheksyntä alkuperäisen jutun kirjoittajaa kohtaan! Päinvastoin. Kiitos kun sait minut ajattelemaan taas asioita ja pohtimaan omia näkemyksiäni! :)

Tulipas pitkä alkulörpötys, mutta nyt itse asiaan.

Tässä viittaamani teksti kokonaisuudessaan.

"Jostain syystä tiedotusvälineiden uskottavuus on rapautunut sitä mukaa, kun yhä useampi suomalainen on päässyt internetin kimppuun. Enää ei uskota, jos uutislähetyksessä sanotaan, että rasvat ovat pahasta ihmisille. Tai jos Suomen suosituin sanomalehti kertoo, että kyllä siellä kuussa kuitenkin käytiin. Tai, mikä parasta, jos Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo tieteellisiin tutkimuksiin perustuen, että rokottaminen on oikeasti hyvä asia."

Minulla herää kysymys, että mikä onkaan uutislähetysten, sanomalehtien ja tieteellisten tutkimusten takana?
No sehän on vanha tuttumme, eli raha. Ja rahahan tätä maailmaa pyörittää. Valitettavasti.
Voiko kuitenkaan mitään lähtökohtaisesti ottaa vakavana, ainoana oikeana totuutena, jonka takana raha on...


"Kivunhoitoon Heikkilä ehdottaa parannuskeinoksi “omien tunteiden kohtaamista, kehon rentoutumista ja luonnollista liikettä”. Ihan ilman tutkimuksiakin voin sanoa, että minä luotan enemmän kipulääkkeeseen."

Tässä kirjoittaja ei kuitenkaan tuo esiin syytä, miksi luottaa kipulääkkeeseen. Siksikö, että tutkimukset sanovat niin? Omien kokemusten vuoksi? Onko kirjoittaja edes kokeillut muuta keinoa kuin kipulääkkeet?
En siis sano, että hänen näkemyksensä olisi huono tai väärä. Jos kipulääkkeet toimivat hänellä pahaiten, hyvä, silloin niitä kannattaa käyttää.
Mikäli syynä on tieteelliset tutkimukset, ei kirjoittaja kuitenkaan tuo esiin, että mikä niistä tutkimuksista tekee hänen silmissään luotettavia. Tai mikä niissä tutkimuksissa osoittaa, ettei kipuun auttaisi esimerkiksi juuri rentoutuminen. Ei, ei hän niin väittänytkään, mutta kirjoituksesta saa sen kuvan, että oli miten oli, hän luottaa vain kipulääkkeisiin.

Kun itse tein muutoksia elämääni ja vähensin myös lääkkeiden käytön niin minimiin kuin suinkin, hoidin pääsärkyni pois vuorisuolalla. Olin lukenut sen auttavan ja halusin kokeilla. Se auttoi. Tai en tiedä auttoiko suola, uskoni sen auttamiseen, vai mikä oli syy, mutta minulle pääasia (hahhah) oli että päänsärky lakkasi.
En ole suolakokeilua päässyt kuitenkaan uusimaan, sillä en ole kärsinyt päänsärystä moneen kuukauteen. Syynä ei varmaankaan ole kohtalaisen runsas vuorisuolan käyttö, vaan muut elämäntapa- ja ruokailutottumusten muutokset. Olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan suolan käyttöä tähän tarkoitukseen uudelleen. :)
Uskon vakaasti, että positiivinen asenne ja usko omaan paranemiseen on ne tekijät, jotka meidät oikeasti parantaa. Omaa uskoaan paranemiseen voi pönkittää rentoutumalla, uskomalla hyvään tuuriin, lääkkeillä, terapialla tai millä tahansa, mutta pääasiallisena parantumisen syynä pidän uskoa siihen. Sairaudet muuttuvat kroonisiksi kun sairastaja itse uskoo niin. "En minä tästä parane kuitenkaan." No et varmaan sitten paranekkaan.


"Huuhaa"lääkäristä kirjoitettaessa esiin nousee lause:

"Jos haluat tietää, miten kaikki elämäsi ongelmat ratkaistaan, tai päästä hoitoon, se maksaa. Ja jos vaivasi pelottaa sinua, tulet paljon todennäköisemmin hakemaan siihen apua."

Eikös tämä päde myös näihin "kirjaoppineisiin" lääkäreihinkin, lääkkeistä ja tutkimuksista puhumattakaan. Ja miksi määrätä lääkettä, joka auttaa, koska sittenhän  potilas ei enää palaa ja rahavirrat vähenee. Raha pyörittää koko maailmaa uskonnosta, poliittisesta näkemyksestä, ravinnosta ja terveydenhoitoon suhtautumisesta huolimatta.


"Sanon tämän mahdollisimman yksinkertaisesti. Rokotteet pelastavat ihmishenkiä. Enkä puhu nyt vain HPV-rokotteesta vaan kaikista rokotteista. En ymmärrä vanhempia, jotka jättävät lapsensa rokottamatta."

Minulla ei ole lapsia, joten siihen puoleen en osaa puuttua. Sen osaan kuitenkin sanoa, että sen jälkeen kun lakkasin ottamasta joka vuotista influenssarokotusta, on talveni sujuneet hyvin. Ennen otin rokotuksen vuosittain ja ensimmäisen kerran olin kipeänä heti rokotuksen jälkeen ja loppu talvi meni sairastaessa kunnon kuumeflunssaa useampaan otteeseen. Nykyään mennään max. parin pikkunuhan kanssa läpi talven.
En väitä, että sairasteluni olisi johtunut aukottomasti rokotteesta tai että nykyinen kuntoni puolestaan rokotteettomuudesta, mutta kyllähän se on pistänyt miettimään. Enkä kyllä enää haluaisi kokeilla.
Ja nouseehan rokotuksista puhuttaessa aina mieleen valitettavasti myös tämä surullisen kuuluisa sikainfluenssarokote-episodi. Vai onkohan ne narkolepsiatapauksetkin olleet huuhaata, ken tietää.
Kovasti sillä sikainfluenssalla peloteltiin, että kuolema korjaa jos et sitä ota. No, en ottanut. Enkä tainnut sinä talvena olla kuin juuri sen kaksi kertaa nuhassa, pientä lämpöä potien.
Tässäkin tietysti taas, että jos uskoo rokotteen olevan hyväksi, niin se kannattaa ottaa. Itse uskon, että niistä on itselleni vain haittaa, joten en rokotteita ota.


"Hyvin todennäköisesti homeopatian teho perustuukin plasebo-vaikutukseen. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Homeopatia voi siis toimia, mutta ihan eri syistä, kun sen kannattajat haluavat uskoa."

Homeopatiahan on "uskomushoito". Ja mitä sitten, jos teho perustuisikin placebo-vaikutukseen. Eikö pääasia edelleen ole kuitenkin, että saa apua siihen mihin on apua kaivannut.
Tuossa tuli samalla koko tekstin ainoa lause, jonka kanssa olen TÄYSIN samoilla linjoilla, eli:
"Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen."
Aamen!


"Tieteelliset, todistetut tutkimukset ja läpimurrot jäävät huomiotta, koska ne ovat “tylsiä” ja “vaikeita”. Niinpä me uskomme, että kananugetit ovat teurasjätettä, vaikka esim. Suomessa Evirankin mukaan ne tehdään rintafileestä tai reisilihasta."

Mikä Evirasta tekee aukottoman oikean tiedon lähteen. Mikä takaa, ettei sielläkin ole takana raha ja maksetut kaunistelut asioista.
Niin, minulla ei niitä lapsia itselläni ole, mutta kuulemani mukaan jo neuvolassa alkaa aikamoisen Valio propagandan levittäminen. Se, kuinka tärkeää maito on elimistölle jne. Valiokohan ne tutkimukset teettää/tekee ja rahoittaa..
Olin jo hyvän aikaa täysin maidottomalla linjalla, mutta syyskuun alussa palautin maitotuotteita ruokavaliooni ja huomaan kyllä eron heti. Elimistöni on niin jumissa, että hyvinkin mahdollisesti luovun maitotuotteista jälleen. Olo oli silloin niin erilainen ja kroppa toimi niinkuin sen kuuluukin toimia.

" Internetin kautta kaikki tarvitsemasi tieto on käsiesi ulottuvilla. Tee itsellesi palvelus, äläkä usko mihinkään ennen kuin olet tiedon tarkistanut."

No, palataanpa tekstin alkuun:
"Jostain syystä tiedotusvälineiden uskottavuus on rapautunut sitä mukaa, kun yhä useampi suomalainen on päässyt internetin kimppuun.""Jokainen saa uskoa mihin tahansa, mutta tosiasioita ei kannata kiistää. Tärkeätä onkin erottaa se, milloin joku uskoo johonkin ja milloin joku tietää asiasta jotain. Usko on uskonasia, tieto on valtaa."

Sepä se. Kun on sitä sitten millä tahansa puolella, niin käsiinsä saatua tietoa on aina hieman vaikea suodattaa. Milloin sitä tietää mikä lähde on oikea, mikä ei. Mistä tietää mikä tutkimus onkin "tutkimus", jossa on vain raha takana.

Usko on tieto omasta oikeasta, raha on valtaa, valta on turhaa.

ISO kiitos jutun linkittäjälle! Sainpa kirjoituslukkoni auki! ;)